Välityö

1071502.jpg

Viime viikolla alkoi jonakin päivänä sormia syyhyttämään neulominen ja muistin, että kaapin päällä on 2 x 100 g Novitan Tenneseetä tuliaisina Suomesta. Joten niistähän syntyy tyttärelle paita, mitäs muutakaan. Ohje on vähän omasta päästä ja tyttöä mittaillen tehty. Etu- ja takakappaleissa taitaa olla 70s  kummassakin ja resorit ovat tehty 3,5 puikoilla, muuten neulottu 4:n puikoilla. Lanka kului tuohon kaikki ja piti vähän jo mielikuvitustakin käyttää, miten sain kauluksen pääteltyä. Värit eivät ole ne ehkä kaikkein tyttösimmät, mutta hyvin tuo näytti neidille kelpaavan. Sopiva paita kotitouhuihin, kun vaarana on vähän sotkua.


Pipo itselle

1071497.jpg
Eilen tv:n ääressä tuli parekkettua itselle uusi pipo. Lanka on joku mikälie-villalanka, paikallisen kaupan oma merkki. Vyöte on tyttären käsissä lähtenyt, joten paksuudesta ei mitään tietoa. Neuloin tuon nelosen pyöröpuikoilla ja silmukoita loin  108. Mahtuu mukavasti, jopa vähän väljästi, 57-58 kokoiseen päähäni.

Yläosa on vähän hassu, kun puikot olivat pitkät ja niillähän en osannutkaan siististi loppua tehdä. Ja sukkapuikkojen ollessa vielä kaupassa otin virkkuukoukun käteen ja sillä tein reiän päällä umpeen. Eiköhän tuo nyt arkikäytössä vältä. Vähän pitäisi ehkä vielä reunaa pidentää, mutta katsotaan sitä sitten joskus myöhemmin.


Tyttären jouluneule

1043058.jpg

Linkki ohjeeseen löytyy etusivulta. Ohjeesta jätin pitsireunat pois, kun epäilin langan riittävyyttä (varastossa oli vähän reilu 200g punaista Tennesee-lankaa) ja käteen osuivat nelosen pyöröpuikot, jolla työn aloitin. Ja jouluista mieltä lisätäkseni halusin valkoiset resorit sekä kauluksen. Tein tämän koolla 90cm, tytär on sen kyllä jo aika päivää sitten ohittanut, mutta vähän pidensin helmasta pituutta ja tosiaan nuo puikot olivat ohjetta paksummat, joten aivan passeli paita tuli.

Kauluksesta jätin resorin toisesta reunasta auki, joten sen saa nyt noin käännettyä. Helppo ja nopeatekoinen ohje, näitä voisi tehdä muillekin lapsille, jos sopiva kohde osuisi kohdalle.


Syksyn lämmitin

1027666.jpg
Tämän mallin bongasin kesälomalla kaveri Suuri Käsityölehdestä ja sehän oli pakko toteuttaa. Lanka on jotain mitä-lie-villalankaa, mutta hyvin onnistui ja pitkästä aikaa tein kirjoneulettakin. Lämmin on ja neulonta sujui bambuisilla pyöröpuikoilla.



Tyyny tyttären huoneeseen

1027010.jpg
Ensimmäinen tyyny tyttären huoneeseen pikkuhiljaa rakentuvaan lukunurkkaan. Lankana Novita Bambu ja tyynyyn on hyödynnetty tytölle (2vee) tekemäni paidan langan loput, tuli vähän reilusti ostettua lankaa keväällä. Tyyny on tehty loppukesällä -07.