Aivan en ehtinyt tätä saamaan vuoden ´08 puolella valmiiksi, viimeisen päättelykerroksen aloitin vain viisi minuuttia ennen vuoden vaihdetta enkä sitä siis valmiiksi ehtinyt saamaan. Tänä aamuna päättelin langanpäät ja testailin valkoisen paidan kanssa uusinta neulettani. Kuvaaminen vaati hieman säätämistä ja vatsalihasten staattista harjoitusta, jotta joulupömppis häviäisi...

Malli revitty omasta päästä, koko n. 40 ja lankaa kului 264 g. Varsin tyytyväinen olen, tosin vielä taidan toisen sliparin toteuttaa itselleni eri värisenä ja hieman erilaisena, perusmalliltaan kuitenkin suht. samankaltainen. Lanka on on merinoa (www.triowolle.ch), 25 s ja 35 krs = 10 x 10 cm, 50g = 158m.

Tänään ajellessamme vuorille viimeistelin veljelleni pipon, joka piti päätyä joululahjaksi. Noh, onpahan ensi vuoden ensimmäinen joululahja valmis, kerrankin olen hyvissä ajoin liikkeellä, kun viime vuonna ei juhannuksena aloittaminen näyttänyt riittävän :)

Ai niin, jos joku tuohon slipariin ohjetta kaipaa, niin voin koittaa tulkita omat muistiinpanoni ohjeen muotoon, tosin vain tuossa koossa...