Nyt olen vähän päässyt eteenpäin tässä Olypialaisneuleen mallin valinnassa. Tässä ovat Modan sivuilta löytyneet ehdokkaat.
1721547.jpg

Eli vasemmalta alkaen: musta jakku mohairista (Moda 2/2007, malli 31), haastetta tulee varmasti tuosta virkkauksesta, ei oikein ole minun mieleistä hommaa se. Vaalea  V-kaula-aukkoinen pusero (Moda 3/2008, malli 16) bambu-langasta, tämä vaikuttaa melko nopeasti valmistuvalta työltä, joten haasteellisuus saattaisi jäädä tämän työn osalta vähän vajaaksi. Ja oikeassa reunassa oleva pitkä jakku (Moda 2/2008, malli 28), jossa pituudesta tulee varmasti haastetta aikataulussa pysymiseen. Kaikki nämä työt houkuttavat, sillä jokaista näistä luonnollisesti itselleni haluan.

Ja sitten se ihan ultimate-haaste eli Ullassa 03/07 esillä ollut Pohjan Neito-takki . Tämä on hieno. Tämä työ tosin taitaa vaatia aikaa enemmän kuin 17 päivää vuorituksineen ja koon varmistamisineen, tai sitten pitäisi neuloa kokoajan ja kun nyt olisi taas vähän palkallisiakin töitä tehtävänä, niin luultavasti tämän passaan. Mutta kuulkaa, että voi houkuttaa kovasti ja jossain vaiheessa tämän vielä varmasti toteutan.

Kävi myös mielessä, että tekisin miehelle jotain, ja mallikin on siihen selvillä, mutta kun hälle haluan neuloa lahjaksi ja silloin en voi neulomusta näiden kisojen aikaan tehdä, tuo kun istuu kuitenkin kuin tatti tv:n ääressä ja projekti paljastuisi ihan ennen aikojaan. Ja lapsellekin voisin tehdä, pari mallia olisi jo tiedossakin, mutta ne tuppaavat valmistumaan liian nopeasti, joten haasteellisuus jää puuttumaan. Ilmeisesti elämästäni vielä stressin aiheita puuttuu, kun riittävän haastavaa työtä haeskelen. Toistaiseksi tämä onkin vielä aika seesteistä, mutta eiköhän syyskuussa opintojen myötä ala taas elämään jännitystä tulemaan, onneksi verkko-opintoja saa tehdä omaan tahtiinsa.

Sellaisia pohdintoja täällä ukkosta odotellessa. Johan hellettä olikin kaksi päivää taas.