1772174.jpg

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Jos nyt jotain jää arvailujen varaan, niin tässä on meidän kohta kolmevuotiaan tyttären kiinnostus ompelukoneeseen ja lankoihin ilmennettynä. Hyvähän se on, että neitiä kiinnostaa, mutta voisihan sitä ne langat vaikka rauhaan jättää, kuten ohjeistus on. Jotenkin vaan se valvova silmä välttää välillä ja silloin tulos onkin tällainen.

Sukkien teko ei helteillä enää houkuta, joten ristipistoja olen aina välillä pistellyt. Muutaman kerran olen miettinyt, että kuinkakohan monta pistoa sitä tähän työhön tulee laitettua, mutta taitaa olla parempi edes ajattelematta koko asiaa. Vaiheessa ollaan edelleen (ja pitkään vielä ollaankin), mutta tilanne on tällä hetkellä tämä:
1772166.jpg

Eli veljeksistä ensimmäinen on ihon ja tuohikkaiden väritystä vaille valmiina ja toisen veljeksen ääriviivat ovat kenkää, nenänpäätä ja paidan kauluksen reunaa vaille valmiit. Seitsemän näitä kaikkiaan tulee. Vähän on pitänyt alkaa jo tekemään muutakin välillä, joten housuja olen pikkuisen pistellyt. Sopivien värien puutteessa ei pääse kaikkia houkuttelevia kohtia tekemään, tosin jokainen kohtahan se täytyy joka tapauksessa pistellä, joten mitäpä sitä uusista langoista vielä haaveilemaan, kun tehtävää on paljon ilman niitäkin. Tuon toisen veljeksen ääriviivojen esiin saaminen auttoi taas motivoitumaan tähän työhön reippaammin. Vaikka mitään ajallista tavoitetta ei olekaan, niin onhan se mukavaa, kun iso projekti edistyy. Ja vieläpä niin, että etenemisen huomaakin.