1840260.jpg

Tällaisen sitten sain aikaiseksi Olympialaisten aikana. Ihan kivalta näyttää ja mukavalta tuntuu päälläkin. Eikä ole edes niin kuuma kuin ajattelin mohair-neuleen olevan. Eräs toinen mohair-neuleeni on melko lämmintä sorttia, tosin taitaa olla hivenen paksumpaa lankaa. Välineitä jouduin vähän uusimaan matkan varrella, pyöröpuikoilla hihan teko oli yhtä hermojen kiristelyä ja tuskaa, kun käytössä oli liian pitkät pyöröt. Kaupasta hain bambuiset sukkapuikot ja johan alkoi neulonta taas sujumaan. Tykkään kyllä kovasti pyöröpuikoista, mutta auta armias jos ne ovat liian pitkät ko. silmukkamäärälle.

Syksyksi on nyt useita neuleita suunnitteilla, sitä en tiedä, että mistä aloittaisin. Valmiiksi täytyy saada ennen tuota kuvassa olevaa neuletta aloitettu työ. Takakappale siitä onkin jo valmiina, enää etukappale ja hihat. Se tosin luultavasti valmistuu suht nopeasti, koska neulotaan paksuilla puikoilla. Sen jälkeen pääseekin taas lankaostoksille ja etsimään kivoja lankoja. Tyttärelle tekisi mieli tehdä joku uusi neule, mutta kun entisetkin ovat vielä aivan sopivia, niin tarvetta ei ole. Paitsi säärystimille näillä näkymin, tytär nimittäin tykkäsi balettitunnista, jota kävi kokeilemassa. Säärystimiin taidan ostaa langan seuraavan kerran sopivassa kaupassa käydessäni ja laittaa ne puikoille hetikohta. Ja neuleiden lisäksi toki ompeluakin täytyy harrastaa jonkin verran. Ompelukone on jo asemoitu pöydän viereen, jotta otollisen hetken koittaessa nostan sen pöydälle ja alan surauttelemaan.