Hups hei, meni taas  muutama kuukausi, ettei tänne ole tullut tehtyä yhtään mitään.. mutta viime aikoina ovat puikot olleet käsissä jokusen kerran, joten ihan selvää neuleisiin tarttumista on ollut havaittavissa, ja sehän on vain postiviitista se! Päättelyä vailla valmiina on yksi pipo, syksyllä valmistuneen pikkuboleron sain pääteltyä muutaman kuukauden odottelun jälkeen. Tyttärelle pitäisi vielä saada neulottua villapuseo loppuun. Vielä kun saisi kuvattua noita valmistuneita ja työnalla olevia... Yhden sukan alun jouduin purkamaan, kun totesin langan loppuvan kesken ennen kuin olisin päässyt toista tekemään, innostuin liian pitkän varren väkertämään...

Työn puolesta on muutama bussimatka tulossa, joten on ainakin tiedossa aikaa, jossa ehtisi neulomaankin, mitäpä sitä muuta linja-auton kyydissä tekisi juttelun lomassa kuin neuloisi vaikkapa sukkaa. Neulomisen vähyydestä johtuen huomaa kyllä käsien väsyvän neulomiseen hyvinkin nopeasti, nurjat silmukat ova jotenkin kovin hankalia ja  mieluusti päästelenkin pyöröillä sileää, aika tylsää tulosta siis...

Näin täältä Keski-Suomen pakkasten keskeltä.