Pitkä aika on mennyt edellisestä postauksesta. Keväällä ei aika enää riittänyt blogin ylläpitämiseen, mutta jospa näin syksyn tullen koitan ryhdistyä taas tässäkin.

Puikoilla ei kovasti ole mitään tapahtunut. Keväällä tyttärelle aloitettu ruskea neule on edelleen puikoilla, nyt syksyllä sain vihdoin hihatkin työn alle ja niitä olen tikutellut aina silloin tällöin. Uutena puikoille pääsi oranssi ihana käsinvärjätty lanka, jonka sain SNY:ltäni. Aika mukavaa lankaa neuloa, vaikkakin 2,5 puikot ovat hurjan ohuet. Tuosta langasta teen itselleni sukkia aina bussissa istuessani ja muuten vaan joutohetkinäni, joita ei ole niin paljon, että sukat kovin nopeasti etenisivät. Kesällä tikutin kiireellä miehen veljen häitä ajatellen hihattimen trekkingin langasta, mutta en ehtinyt pitsineuletta ajoissa valmiiksi saamaan, joten se odottaa edelleen päättelyä.

Keväällä yritin ostaa perheellemme taloa, siinä kuitenkaan onnistumatta. Edelleen asumme "väliaikaisessa" asunnossamme, jonne muuttokuorma Sveitsistä tuli kesällä ja josta siihen mennessä oli pitänyt muuttaa jo pois. Ahdasta on, niin ahdasta ettei oikein edes ajatuksineen tänne tahdo mahtua. Kovasti etsimme omaa kotia tällä hetkellä.

Töissä kun tahti on kiihtynyt, niin puikot ovat käsiin etsiytyneet useammin viime aikoina, joten uskallan pikkuhiljaa haaveilla uusista neuleprojekteista. Ja niitähän riittää vaikka kuinka, kun on noita entisiäkin vielä toteuttamatta.

Neulerikasta syksyä ja talven odotusta!