Neulerintamalla on edistytty. Tyttären slipoveri on valmis, velipojan pipo melkein valmis. Valmiista sliparista en laita vielä kuvaa, koska hajoitimme kameran objektiivin. "Jee". Pokkarilla toki voisi kuvata, mutta tällä hetkellä vähän harmittaa kuvaamiset. Noh, onpahan syytä käydä kameraliikkeen kautta, onkohan niissä ale kohta? Pipo on edelleen vaiheessa melkein valmis, koska loppui lanka kesken, enkä eilen muistanut oikeassa kaupassa ollessani uutta kerää ostaa. Sen siitä saa, kun kaverin kanssa pääsee kaupoille riekkumaan.

Muutama neuletyö on taas mielessä pyörinyt ja odottavat vain sopivien lankojen kotiutumista = matkaa lankakauppaan. Syksyllä tekemäni lapasetkin hukkasin miehen työpaikan pikkujouluretkellä ilmeisesti jonnekin carting-radan läheisyyteen. Pitänee tehdä uudet. Myös talvi on täällä oikeasti tänä vuonna talven tuntuinen, joten edellistä paksumpi päähine tarvitaan. Ja viikonloppuna keksin taas uuden tarpeen. Rinneravintolassa ei kypärä päässä viitsi istua, sillä se haittaa kuulemista, mutta kylmähän sitä voi ilman päähinettä tulla, joten taskuun mahtuva, mutta lämmin pipo on tarpeen (niinkuin oikeasti ehtisin rinneravintoloissa vielä tänä talvena istumaan). Tähänkin olen jo monta ideaa poiminut näkemistäni pipoista.

Lupaan kuvaa tuosta slipoverista, kunhan kuvaamisesta inspiroidun taas. 

Ja tässä siis kuvatusta. Slipari on ollut valmis jo, öööh, aika kauan, mutta odottanut kuvaamistaan ikkunalaudalla. Tänään siivouspäivän oheistoimintanahan on hyvä hoitaa kaikki roikkuvat jutut pois...


 


Koska en ihan hirveästi mitään mittaillut (noh, pituuden ja vyötärön ympäryksen lähinnä) näytti tuolla omalla mutu-tuntumalla tehdyllä ohjeella tulevan hieman hihaakin slipariin, mutta eipä taida haitata. Käyttöön näytti jäävän.

Alunperin olin haeskelemassa tuohon beigeä pohjaväriä sekä tummanpunaista ja violettia kuvioon + resoreihin, mutta toisin kävi lankavalikoiman edessä. Kiva tuo on kyllä noinkin ja sopii hyvin violetteihin sammareihin sekä valkoiseen kauluspaitaan, jotka tuolta neitokaisen vaatevarastosta löytyvät.