Elokuun lopulla Suomi kutsui luokseen puoleksitoista viikoksi, eilen kotiuduimme taas tyttären kanssa. Matkaan lähdin ilman lankaa ja puikkoja, sillä tiesin varsinkin noita jälkimmäisiä olevan runsaasti odottamassa. Varastosta ei kuitenkaan löytynyt valkoista puuvillalankaa neidin säärystimiin balettitunnille, joten äireeni käväisi lankakaupassa isommalla paikkakunnalla asioidessaan. Ja mitä hän sieltä toikaan, kolme kerää Sandnes Mandarinia (valkoinen, beige ja tummansininen), Austerman Step-kerän sekä kaksi kerää Regia Bamboo coloria. Hivenen ilmeisesti karkasi mopo käsistä, mutta oli kuulemma niin mukavia lankoja paljon. Noh, minähän neulon tyttärelle sukkia sitten oikein urakalla lähiaikoina.

1889443.jpg

Ja tässä siis tähänastiset tulokset. Säärystimet on tehty Sandnesin mandarin petitistä, melkein meni koko kerä. Sukat ovat Step-lankaa ja toiset noita on nyt puikoilla. Sukat ovat olleet jo käytössä ja kohta lienee ensimmäisen pesun aikakin.

Matkaa varten pakkasin mukaan erään neulelehden, jossa on mukava malli. Tuota mukavaa mallia meinasin tehdä reissun aikana, mutta en sitten ennättänytkään  edes niitä lankoja ostamaan. Siirtyy siis tulevaisuuteen, tavoitteena kuitenkin saada valmiiksi ennen joulua, katsotaan kuinka käy.

Hieman meinaa vuodatus taas hidastella, liekö kohta muutto edessä tällä blogilla. Tekstikin tuntuu tulevan kovin hitaasti. Tosin onhan se vanha sanontakin "Ei se vaihtamalla parane". Ehkäpä meidän kone vain kaipaisi perusteellista siivousta.