Lauantaina istahdin ompelukoneen ääreen ja tein tyttärelle housut hänen itsensä valitsemasta kankaasta. Minähän en suuri oranssin ystävä ole ja kangaspala pöydällä vähän hirvitti, mutta täytyy sanoa, että tulos yllätti positiivisesti.

1854476.jpg
Malli on Ottobre 1/2008 -lehdestä. Malli on ilmeisesti suunniteltu pojille, mutta hyvin ne näyttää tytöllekin sopivan. Näitä on jo sen verran käytetty, että toinen pesukerta taitaa olla jo edessä.
1854472.jpg
Hieman epätarkkakuva tuosta housuja koristavasta taskun kukasta. Tuollainen osui minun silmiini kangaskaupassa ja niitähän piti ottaa kaksin kappalein näitä housuja koristamaan. Kukan olisi voinut myös silittää kiinni, mutta katsoin parhaaksi ommella sen, tyttärellä kun tuota vauhtia tuntuu välillä piisaavan. Neiti on kovin iloinen housuistaan ja sehän se tärkeintä on.

Toinen ompelutyö on loppusuoralla, enää hakasia ja kuminauhaa vailla on syyshame tytölle.
1855663.jpg
Hameen kappaleiden kaavan löysin jostain vanhasta Suuri Käsityö-lehdestä. Tein etuosan kaksinkertaisena kietaisutyyppisesti eli toiselta sivulta etukappaleet kiinnittyvät hakasilla ja toisella puolella näkyvästi napeilla. Takakappaleeseen tulee vielä kuminauhaa pikkupätkä säätämään vyötärön kohdilleen. Olen aika tyytyväinen näihin aikaansaannoksiini, varsinkin kun tämän hameen tekeminen on ottanut melkein vuoden... Tuosta kankaasta tein housut vuosi sitten ja jo silloin mietin hameen tekemistä, mutta sopivaa mallia ei tullut vastaan lehtivarastostani (on muuten todella vajaa, en viitsinyt muuttomiehillä kannattaa vuosia vanhoja käsityölehtiä, on taas hyvä syy hankkia uusia.. ja johan se muotikin ehtii muuttua, lapsillakin). Nyt sitten asiaa pähkäillessäni kangas sai tällaisen muodon.